Vår berättelse

LuKLabel – Tarina rohkeudesta ja sinnikkyydestä

LuKLabel sai alkunsa Tiian unelmasta vuonna 2016. Äitiys herätti halun luoda jotain omaa, ja perheensä tuella Tiia lähti rohkeasti yrittäjäksi. Hän haluaa inspiroida asiakkaita jaksamaan arjen keskellä ja tuoda heille iloa tuotteidensa kautta. Tiian puoliso Markus oli mukana suunnittelemassa ensimmäistä mallistoa, ja heidän lapsensa, Luca ja Kianna, toivat mukanaan inspiraation – jopa yrityksen nimen. Myöhemmin perheen pienin, Sinna, toi uutta energiaa verkkokauppaan ja auttoi kehittämään valikoimaa entisestään.

LuKLabelin kasvaessa myös asiakaskysyntä kasvoi, ja toiveet laajemmasta valikoimasta vahvistuivat. Tämän myötä mukaan tuli yhä enemmän yhteistyökumppaneita, ja tuotteita etsitään valikoimaan Euroopasta sekä Aasiasta, jotta voimme tarjota asiakkaillemme entistä monipuolisempia ja vaihtuvia arjen suosikkeja 💫

Osa valikoimamme tuotteista valmistetaan ja tilataan Kiinasta. Haluamme kuitenkin korostaa, että jokainen tuote on testattu huolellisesti etukäteen ja varmistettu toimivaksi ennen myyntiä. Laatu ja asiakastyytyväisyys ovat meille tärkeää – valitsemme tuotteet tarkasti ja testaamme ne varmistaaksemme, että ne vastaavat odotuksia ja ovat turvallisia käyttää. Käymme jokaisen tuotteen aina yksitelen läpi ennen pakkaamista. Poistamme heti valikoimastamme tuotteet, jotka eivät vastaa asiakkaidemme odotuksia. Olemme neuvotelleet tuotteille parhaat hinnat, jolloin pystymme myös tarjoamaan asiakkaille tuotteen laatuun perustuvan hinnoittelun 😊

Haluamme tarjota toimintamme avulla hyvää mieltä ja tuotteita, jotka tekevät arjesta sujuvampaa ja inspiroivampaa. Haluamme myös tarjota edullisia löytöjä jotka helpottavat asiakkaiden arkea 🩷 Uskomme positiivisuuden, itseensä uskomisen ja unelmien rohkean tavoittelun voimaan. Erityisesti silloin kun teemme mahdottomasta mahdollista ✨️

LuKLabel on kasvanut pienestä perheyrityksestä tunnetuksi brändiksi, joka kehittyy jatkuvasti pysyäkseen mukana muuttuvassa maailmassa. Kiitos paljon tuestasi matkamme aikana 💖