Mihin unelmat yleensä kaatuvat?

Mihin unelmat yleensä kaatuvat?

Unelmointi on aina hyvän itsetunnon lähde. Se luo toivoa ja valoa tulevaisuuteen. Ihminen joka uskaltaa unelmoida, sekä parhaimmillaan lähteä unelmiaan toteuttamaan, luottaa itseensä sekä omiin kykyihinsä. On hyvin inhimillistä kuitenkin pysyä siellä missä muutkin ja tehdä asioita mitä kaikki muutkin tekevät. Tarvitaan hyvin paljon henkistä voimaa alkaa tekemään töitä omien unelmiensa eteen, sillä yleensä se vaatii uskon luomista ympärilleen. Maailmassa vain noin 10% ihmisistä saavuttaa tilan, jossa voivat olla tyytyväisiä saavutuksiinsa ja elämäänsä. Tuo 10% on joutunut kokemaan paljon raskaita hetkiä, joten sen vuoksi suurinosa meistä ei edes koskaan aloita matkaansa kohti mielekkäämpää elämää.

Mielestämme jokainen on tarkoitettu saavuttamaan elämä, joka luo tasapainoa ja iloa ympärilleen. Haluamme että sinä löydät elämällesi jonkin tarkoituksen, sekä koet elämäsi merkitykselliseksi. Sen vuoksi olemme rakentaneet asiakkaillemme inspiroivan My success story verkkokurssin, jonka avulla autamme sinua alkuun. Verkkokurssilla autamme sinua näkemään mitä hyvää sinulla jo on ja mistä voisit luopua - nämä oivallukset auttavat sinut jo hyvään alkuun!

Mitkä asiat saattavat estää unelmasi saavuttamisen?

Ohessa lista, johon tutkimusten mukaan unelmat yleensä kaatuvat - tai eivät pahimmillaan edes lähde koskaan käyntiin.

  • Heikko itsearvostus, jolloin usko omaan tekemiseen horjuu -> Keskity tässä tapauksessa vahvistamaan mieltäsi sekä kerää ympärillesi inspiroivia ihmisiä jotka luovat uskoa onnistumiseesi.
  • Negatiivisuuden lietsominen -> Juoruaminen ja toisten elämään keskittyminen vie tärkeää energiaa arjestasi. Pyri välttämään ihmisiä joilla on tarve arvostelujen kautta käydä keskustelua, nämä hetket heikentävät aina laadukasta mielenhallintaa.
  • Liiallinen täydellisyyden tavoittelu tai elämän kontrollointi -> Unelmat sekä mieli tarvitsevat tarpeeksi epäonnistumisia jotta kehityt oikeaan suuntaan. Kontrolloinnin tarve on pelko kohdata omat tunteensa, jolloin päätyy tekemään pelkästään asioita jolloin ei joudu epämukavuusaluelle. Itsensä haastaminen on ainoa tapa saavuttaa asioita. Liiallisen täydellisyyden tavoittelu saattaa lisäksi uuvuttaa matkasi aikana.
  • Ego ja itsekkyys, jota et hallitse. Egon päällimmäinen tarve on näyttää muiden silmissä paremmalta ja se saa monet meistä tekemään kaikin keinoin asioita, jotta voisimme pitää yllä tiettyä statusta. Pahimmillaan egon vuoksi tärkeät ihmissuhteet kärsivät, sekä uhraat oman terveytesi. Liiallinen statuksen tavoittelu on aina myös este henkiselle kehittymiselle. Statuksen tavoittelu on yleistynyt esim. sosiaalisen median kautta, joka ei valitettavasti edesauta tasapainoista mielenhallintaa.
  • Fyysisen ja henkisen terveyden väheksyminen. Liikunta ja mielenhallinta on välttämätöntä silloin kun haluat rakentaa tasapainoisen elämän. Matkallasi tärkein työvälineesi on aina oma mielesi ja suosittelemme pitämään siitä huolta arjen keskellä. Ilman tasapainoista terveyttä on vaikeaa saavuttaa uusia asioita.
  • Et tunne itseäsi kunnolla. Yleisesti unelmat kaatuvat myös siihen, ettemme tunne itseämme kunnolla. Emme osaa määritellä heikkouksia tai vahvuuksiamme. Emmekä jaksa tai ehdi ottaa selville mitä haluamme ja millaisia toiveita meillä on elämän suhteen. Ihmisillä on kova kiire suorittaa asioita, joilla ei suoranaisesti ole mitään merkitystä omien unelmien suhteen. Saatamme esimerkiksi selata päivittäin tunteja puhelinta tai katsoa ohjelmia, jotka eivät juuri kehitä tai saatika tuo energiaa arkeen.

Suurimmaksi osaksi unelmat siis kaatuvat aikaan, jota käytämme arjessa väärin ja jotka uuvuttavat ajan myötä. Tämän hetkinen maailmaa pyörii paljon sellaisten asioiden äärellä, jotka heikentävät jaksamistamme. Joten on hyvin yleistä olla tällä hetkellä väsynyt tai ahdistunut tulevaisuuden suhteen. 

Verkkokurssimme avulla autamme sinua pysähtymään tähän hetkeen ja saamaan lisää toivoa unelmiesi suhteen 💖

 

Leave a comment

Please note, comments need to be approved before they are published.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.