Kirjaamalla tavoitteesi ylös, onnistut!

Kirjaamalla tavoitteesi ylös, onnistut!

LuKLabel syntyi ideasta tehdä rohkeasti jotain uutta. Luoda tyhjästä jotain muista erottuvaa, eikä kopioida muita.
Matkamme on jo yli kolmevuotias ja näiden vuosien aikana olemme oppineet ideoinnista, unelmien tavoittamisesta sekä tiellä seisovista haasteista yhtä jos toista. Listasimme vinkkimme, joilla pääset alkuun omassa unelmissasi.

Suuria ja pieniä unelmia

Jokaisella meistä on tavoitteita. Ne voivat olla suuria unelmia tai pieniä arkisia asioita. Ei ole väliä mihin ne liittyvät tai millä aikataululla ajattelit ne saavuttaa, tärkeintä on että sinulla on päämäärä. Päämäärä ei vielä välttämättä ole mielessäsi täysin selkeä, mutta näet sen jo pääpiirteittäin.

Unelmointi, ideointi ja suunnittelu pitävät mielen virkeänä ja antavat inspiraatiota. Mitä ikinä oletkaan päättänyt saavuttaa, ajatusten ja ideoiden ylös kirjaaminen tutkitusti edistävät sitä kuuluisaa ”kipinän” syttymistä jonka avulla pääset paremmin vauhtiin.

On todistettu, että ihmiset jotka pitävät kirjaa tavoitteistaan, edistyvät luontaisemmin kuin ihmiset jotka vain puhuvat niistä. Kirjaa siis ylös kaikki. Tee listoja, seuraa rutiinejasi, kehity. Kun asiat sanoo ääneen, ne aletaan helpommin toteuttaa. 

Mistä aloittaa?

Tee itsellesi selkeä suunnitelma. Mikä on aikataulusi, mitkä ovat vahvuutesi? Mistä olet valmis luopumaan? Minkälaisissa asioissa joudut menemään mukavuusalueesi ulkopuolelle? Mitkä rutiinit olisi hyvä nyt jättää pois ja korvata uusilla? Mitkä asiat seisovat tielläsi, oma energian tai tukiverkostojen puute?

Opi tunnistamaan heikkoutesi, jotta voit kääntää ne vahvuudeksi.

Ei liian isoa palaa kerrallaan

Unelmat koostuvat usein isoista kokonaisuuksista, jolloin on tärkeää osata pilkkoa tavoitteet ja aikataulut realistisiksi. Tarvitset tässä niin lähi- kuin kaukonäköä.

Minkälaisia välietappeja voisit lisätä matkan varrelle? Mikään ei tuota samanlaista mielihyvää, kuin ”to do” listojen merkkaaminen tehdyiksi. Kun iso unelma on jaettu pienempiin osuuksiin, ei kokonaisuus kaadu päälle tai tunnu liian suurelta. Pala kerrallaan. Välillä on myös ok vain jumittaa eikä hetkeen edetä mihinkään. Anna silloin ajatukselle lepohetki, sekin on tärkeää.

 

Seuraa etenemistä ja arvioi itseäsi

Tärkeää on muistaa nauttia matkasta. Tavoitteen - oli se sitten iso tai pieni - tulisi olla sellainen joka inspiroi sinua jaksamaan vaikeiden aikojen ja esteiden läpi. Ajatus sen saavuttamisesta tulisi olla niin kutkuttava, että haasteet eivät pysäytä sinua. 

Älä säikähdä ongelmia ja epäonnistumisia. Älä säikähdä hetkellistä inspiraation katoamista tai epätoivon tunteita. Ota ne mahdollisuutena kehittyä ja oppia uutta. Virheet opettavat miten jatkossa ei pidä toimia. 

Asiat eivät yleensä vain helpotu. Sinusta on vain tullut vahvempi ja parempi.

Muista antaa kiitosta itsellesi onnistumisista. Löysitkö uusia toimintatapoja jotka sopivat sinulle? Edistyitkö tänään enemmän kuin eilen? Osasitko lukea kroppaasi ja pitää lepopäivän kun tarvitsit? Hyvä. Jokainen pieni edistysaskel saa sinut lähemmäksi lopputulosta.

Tiedämme miten elämä on välillä yhtä kaaosta. Uskomme, että ohjaamalla elämääsi oikeilla työvälineillä voit saavuttaa unelmiasi, sekä hallita sen tuomaa kaaosta. Uskomme myös, että positiivisella mielenhallinnalla voi menestyä mihin ikinä ryhtyykään!

 

LuKLabelin My Success Story Planner on suunniteltu olemaan avuksi tavoitteiden saavuttamisessa. Artikkelissa käytetyt kuvat ovat planneristamme.